2014/06/10

desucon deshita

Desucon se vaan viiletti nopeasti ohi. Tällä kertaa näin conin vähän erilaisesta kuvakulmasta kuin yleensä, sillä olin ekaa kertaa työvoimana! Tuntui, ettei conin aikana asiakkaiden ilahduttamisen lisäksi paljoa muuta ehtinytkään tehdä, vaikka 8 tuntia yhteensä viikonlopun aikana kuulostaakin aika vähältä. Onneks butlerin homma oli sen verran kivaa, ettei se jäänyt harmittamaan! 

"iik jänskättää!" / ainoo kuva mikä mulla on itestäni butleroimassa / jee ihanat kaksoset <3

Olin iloisesti hämmentynyt siitä, kuinka monet halusi nimenomaan Rinyan palveltavaksi kahvilassa, ja oli oikeasti valmiita odottamaan sitä aika kauankin, vaikka saatavilla olisi ollut muitakin ihan superihania meidoja ja butlereita. Kuulemma joitakin harmitti ettei ollut osunut mun vuoron aikaan koskaan paikallekaan! Mitä höpää! ;u; ♡ Mua etukäteen vähän jännitti, että millaisen vastaanoton naisbutler saa. 

olin niin tyytyväinen mun profiilikuvaan ettei tosikaan! / ihana ikioma polaroid ♡ vielä kivempaa ois ollut, jos oltais saatu kaikki kuvaan ;u;


Tapasin paljon niin vanhoja kuin uusiakin ihmisiä, olin niin iloinen kun kaikki vaan reteästi tuli juttelemaan ja halaamaan, vaikkei entuudestaan tunnettukaan! Uskalsin itsekin aloittaa keskusteluja, hyvä minä! Desu oli 5/5, haluan töihin sinne heti uudestaan!